Kevätkodin sisustus

Vaikka kevään eteneminen on tuntunut tänä vuonna aika hitaalta, on sisustuksessa ollut jo tovin aikaa melko keväinen fiilis. Meidän kodin kevätsisustus muotoutuu vähitellen niin, että talvisemmat elementit siirtyy sivuun ja huomaan yhtäkkiä, että täällähän näyttää jo keväiselle! Viikonlopun vesisateet on saanut lumen viimein vähenemään ja ulkona saattaa pian olla tennarikelit.

Tässä neljä asiaa, jotka meidän kodin kevätsisustukseen kuuluu…

Kevätkoti

Lisää valkoista ja valoa. Valkoisen lisäksi pastellit on yleensä ollut minulla kevään värejä. Tällä kertaa pastellit on loistanut poissaolollaan eikä edes vaaleanpunaisia kukkia ole näkynyt! Lieko syynä yliannostus vuoden-parin takaisen vaaleanpunaisen olohuoneen seinän vuoksi… Tällä hetkellä valkoisen lisäksi huokuttelee lähinnä hiekan sävyt ja tekisi kyllä mieli pitkästä aikaa tarttua maalitelaankin.

Kevätkoti

Raikkaita kukkia. Kukat on se elementti, joka tuo voimakkaimmin keväisen ilmeen kotiin ja aivan erityisesti ruukkukukat, kuten tämä hurmaava valkoinen hortensia. Koitan vaalia tätä erityisen hyvin, jotta saisin siirrettyä hortensian sitten toukokuussa ulos varjoisalle etuovelle.

Kevätkoti

Tilaa hengittää. Jotenkin lisääntyvä valo saa aikaan yksinkertaistamisen tarpeen. Siinä missä talvella haluaa käärityiä pehmeisiin viltteihin ja sohva on täynnä tyynyjä, on nyt tullut kiikutettua tekstiilejä vähitellen varastoon.
Viherkasvien suhteen olen joutunut myös tekemään pientä karsimista, sillä kuten aiemminkin taisin puhua, kasvit on viimeisen vuoden aikana oikein villintyneet ja välillä tuntuu, että tukehdun kaikkien kasvien keskelle.

Yksinkertaistamista. Koko kodin tammikuussa alkanut yksinkertaistaminen on edennyt hienosti ja talven aikana kannettiinkin lukuisia säkkejä tavaraa kierrätykseen ja jopa varasto alkaa olla läpi käytynä.
Tässä yksinkertaistamisen kaipuussa kaipaisin välillä enemmän tyhjiä ja puhtaita pintoja, mutta kuitenkin tykkään monista esineistä niin paljon, että haluan pitää ne esillä ja ehkä se onkin lopulta tärkeämpää…

Kevätkoti

//Millaisista asioista teidän kodin kevätsisustus syntyy?

Ehkä haluat lukea myös nämä

Kommentoi kirjautuneena Facebookiin

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

  • Tavaroiden läpikäyminen on kyllä kovin keväistä puuhaa. Valon lisääntyminen saa aikaan myös sen, että värit korostuvat ja jotain hempeää väriä tekee mieli lisätä sisustukseen esimerkiksi kukkien muodossa. Kynttilöitä voisi myös siivota laatikoihin odottelemaan syksyä. Tekokasvien hankkiminen oli kyllä hyvä ratkaisu, koska multien vaihtoa ei tarvitse enää keväisin suorittaa ja lisäksi kukatkin selviävät aina hienosti talven yli. 😉