Viikon helmet – Ensimmäinen viikko yrittäjänä

Viikon duunit – Tämä viikko on ollut ensimmäinen viikko päätoimisena yrittäjänä. Tällä viikolla olen kuvannut ja kirjoittanut, hionut somestrategiaa niin omalle toiminnalle kuin asiakkaallekin. Olen aloittanut uuden suunnittelukohteen ja viimeistellyt aiempia. Olen kokoustanut markkinoinnin ja yhteistyökuvioiden tiimoilta. Olen opastanut seuraajaani ja viettänyt läksiäiskahvitteluja entisellä työpaikallani. Olen täyttänyt kalenteria ja suunnitellut aikatauluja ja odottanut tulevaa viikkoa, jolloin lapset menevät viimein takaisin kouluun ja koko perheellä alkaa arki. Olen nauttinut hetkestä ja hiukan pelännyt tulevaa. Olen jännittänyt ja ollut samalla varma, että tämä on oikea tie.

oblik.

Viikon somepostaus – Minulle ajankohtaisempaa aihetta tuskin voisi olla kuin Jutan kirjoitus yrittäjän tuloista, oblik. – 1. Vuosi yrittäjänä luovalla alalla. Miksi talous aiheena on tärkeää? Voiko luovalla alalla pärjätä. Muun muassa näihin kysymyksiin kirjoitus ottaa kantaa. Hieno keskustelunavaus, Jutta!

Viimeaikojen löytö – Ostin ennen joulua Lidlistä nahkaiset aamutossut, jotka ovat siitä saakka olleet päivittäisessä käytössä. Vaikka viime aikoina talvi on ollut varsin leuto, kyllä aamusta lattiat tuntuvat hiukan viileälle. Tohvelit pääsevät tehokäyttöön kellarissa käydessä, sillä kellarin portaikon betonilattia on talviaikaan vähintäänkin kolea. Neela meinasi anastaa tohvelini, vaikka ne olivatkin liian suuret, joten joulupaketista löytyi samanlaiset kokoa pienempänä.

Viikon kuume – Viikon kuume on ollut lemmikkikuume. Friida haaveilee toisesta kissasta, sellaisesta pörröisestä ja mielellään kokonaan valkoisesta. Kissakuumetta taisi nostattaa tyttöjen kanssa Yleltä katsomamme Kissojen salainen elämä -dokumentti. Olisihan se toinen kissa aika ihana ja nyt kun Bruno on jo kokonaista 1,5-vuotias, on vauhti hiukan rauhoittunut talossa. Muiden puheissa vilahtelee välillä toinen koira, kaveri Brunolle. Oliverista ei koiralle juuri seuraa ole, joten perustelu on lähes järkevä. Itselläni on ikuinen, lapsesta saakka kestänyt haave kultaisesta noutajasta, mutta toistaiseksi tuntuu, että haaveeksi se saa jäädäkin, sillä nykyisissä neliöissä suuri koira tuntuisi liian tilaa vievältä. Jos asiaa yhtään pidemmälle miettii, tämä määrä lemmikkejä talossa taitaa olla aika hyvä ja eiköhän tuo kuume vielä laannu kun sille vaan antaa aikaa. Bruno on viime aikoina oppinut poseeraamaan kameralle. Kun kamera on esillä, se asettautuu kuvaan katse tiukasti kamerassa. Olisikohan tästä pojasta koiramalliksi!?

Taitaa olla arki koittamassa joulun jäljiltä lähes kaikilla viimeistään nyt. Kieltämättä tekee hyvää saada perhe normaaliin arkirytmiin kiinni. Joululomalla lasten rytmi on keikahtanut melko myöhäiseksi ja itselläkin on ollut sen myötä hankaluuksia aamuherätyksissä. Huomisaamusta alkaen kuitenkin kello soi seitsemältä joka arkiaamu! Jonkinlaista helpotusta asiaan voi tuoda luvattu kirkas ja pakkasen puolella oleva sää; kyllähän se kummasti piristää mieltä, kun aurinko paistaa ja jos ei nyt ihan lunta riitä tänne saakka niin ainakin kuuraa on maassa.

//Iloa alkavaan viikkoon!

TallennaTallennaTallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.