Pihatsekkaus & muuttohommat

Huomasin juuri, että en ole postannut blogiin koko vuonna ainuttakaan pihakuvaa, joten nyt on korkea aika ottaa vahinko takaisin ja kurkata pikaisesti meidän pihalle. Viime vuonna rakennettu terassi sai keväällä

Read More

Melkein kuin oikea talvi

Heräsin tänä aamuna postimiehen ovikellonsoittoon ja kun säntäsin unenpöpperössä ovelle ja sain paketin kuitattua, jäin hämmästelemään kaunista ja huurteista näkymää, joka ulko-ovelta avautui. Niinpä lähdin pian aamiaisen jälkeen kameran kanssa

Read More

Piha & Puutarha yksissä kansissa

Piha & Puutarha -aiheisia kuvia ja kirjoituksia on vuosien varrella kertynyt aikamoinen määrä. Piha- ja terassi-inspiraatiota jakaakseni kasasin suurimman osan aiheen kuvista nyt yksiin kansiin StyleRoomiin Kesäelämää -albuumiin. Albumista löytyy

Read More

Nuotiokulho ja muita pihajuttuja

Esitellessäni valmista terassia ja sen sisustusta mainitsinkin, että näytän erikseen vielä terassin ympäristöä ja sitä, millainen maisemointi terassille tehtiin. Terassia rakentaessamme keksittiin, että terassin eteen täytyy saada jonkinlainen tulisija tai pieni nuotio.

Read More