Kerran vielä – Lastenkutsut

Kuopukselle tuli 10 vuotta täyteen tällä viikolla ja sen myötä tänään meillä vietettiin synttärijuhlia ja talo täyttyi tyttöjen aikaansaamasta metelistä. Nämä lastenkutsut taisivat olla viimeiset, mitä meillä kotona vietetään, sillä isompienkin lasten kanssa on sovittu, että 10-vuotiaaksi asti järjestetään kunnon kekkerit.  Sen jälkeen synttäreitä voi juhlistaa kavereiden kanssa vaikka pitsalla tai leffassa käyden tai voi kavereita kutsua toki kotiinkin, vaikka hampurilaisia grillaamaan kuten esikoinen teki yhtenä vuonna. Täytyy tunnustaa, että näihin viimeisimpiin juhliin ei ihan samalla tavalla ole panostettu kuin juhliin silloin kun molemmat tytöt olivat pieniä ja synttäreitä varten askarreltiin ja koristeltiin useamman päivän ajan yhdessä lasten kanssa.

kakku synttäreille

Friida toivoi synttäreille täytekakkua valkoisella sokerimassalla ja minä kilttinä äitinä sellaisen toteutin. Onneksi synttärisankari ideoi myös helpon ja tyylikkään koristelun kakulle, joten kakku onnistui ilman suurempaa näpertelyä! Muuten mentiin sieltä, missä aita on matalin ja pöytä lastattiin täyteen lapsille sopivia herkkuja.

kakku synttäreille

Meillä alkuvuoden juhlaputki jatkuu vielä kolmen viikon kuluttua, kun keskimmäinen täyttää 13. Missä vaiheessa lapsista on tullut noin isoja? Talossa on kaksi ihan aitoa teiniä ja eikä 10-vuotiasta kuopustakaan voi enää pikkulapsena pitää. Ehkä se on merkki siitä, että ei sitä itsekään enää mikään nuori tyttö voi olla! En silti suostu mitään ikäkriisiä potemaan, sillä elämän parhaat vuodet taitaa olla tässä juuri nyt.

Vaikka juhlat oli ihanat, tuntuu nyt siltä, että kaiken hulinan jälkeen rauhallinen koti-ilta ennen aamulla alkavaa uutta viikkoa on paikallaan! //Mukavaa sunnuntai-iltaa!

TallennaTallenna

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.