Hyvää pääsiäistä!

 

Tänä vuonna pääsiäishömpötykset on jäänyt muiden kiireiden vuoksi sen verran vähiin, että edellisen postauksen keväistä kukkarykelmää lukuunottamatta pääsiäinen on näkynyt lähinnä lasten suklaamunissa ja viime lauantain virpomisoksissa. Vaan eipä se mitään, kyllähän pääsiäistä voi vietää ilman erityisiä pääsiäiskoristuksia tai -somistuksiakin, vaikka olisihan tuo kiva loihtia jotain suloisia koristeita tai kattauksia, kuten tuossa Bloomingvillen kevätkuvaston kauniissa kuvassa!

Olen viime aikoina koittanut opetella sellaista elämän filosofiaa, että vähemmälläkin pärjää, eikä juhlapyhiä varten tarvitse varustautua monilla ruokalajeilla ja leipomuksilla. Mielummin panostan yhden päivän ruokaan oikein kunnolla ja leipomuksetkin on nyt jäänyt välistä. Oma sokeriton elämäni on toiminut niin kivuttomasti, että en lähde sitä turhaan sotkemaan suklaamunilla sun muilla makeilla vaan suunnittelin leipovani hyytelökakun kokonaan ilman sokeria, johon pientä makeutusta sallin itselleni hunajalla. Aloitin helmikuun ensimmäinen päivä elämän ilman lisättyä sokeria ja sokeririippuvuudesta pääsi eroon kyllä nopeammin kuin uskoinkaan, eikä makeaa kaipaa enää lainkaan!

//Mukavaa pääsiäisen aikaa teille kaikille!! Nauttikaa mahdollisista vapaista ja läheisten seurasta! Niin täälläkin tehdään.

Kuva: Bloomingville

Ehkä haluat lukea myös nämä

Kommentoi kirjautuneena Facebookiin

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.