Habitare 2017 – Tunnetta ja tarinoita

Terveiset Habitaresta! Olen tänään viettänyt messupäivää aivan rauhassa ajan kanssa kauneimpia osastoja kuvaten, uutuuksia tutkien sekä ystäviä ja tuttavia tavaten. Habitare 2017 on käynnissä kolmatta päivää messukeskuksessa ja messut jatkuvat vielä viikonlopun yli. Habitaresta on löytynyt tunnetta ja tarinoita useammaltakin osastolta upeiden brändien ja tuotemerkkien takaa.

habitre 2017Isoimmassa roolissa Habitaressa on tänä vuonna tummat ja täyteläiset sävyt; punaiset, vihreät, tummansiniset ja ruskeat. Tietysti harmaa ja hiekan sävyt pitävät yhä pintansa, mutta tänä syksynä huomiota vievät tummemmat ja synkemmät värit. Tikkurilan Rustiikki ja Nerfiitti on esillä siellä täällä ja erilaisia tummansinisiä on muuallakin kuin Havi’s osastolla tunnelmallisten kynttilöiden ja muiden tuotteiden taustalla. Havin syksyn uudet Havi’s tuotteet ovat tulossa myyntiin mm. Sokokselle ja Stockmannille. Kynttilöiden ja servettien lisäksi nyt nähdään mm. kodintekstiilejä ja kotimaista luonnonkosmetiikkaa. En malta odottaa, että pääsen testaamaan käsirasvaa!

Habitare Havi'shabitare 2017 trenditTrendien aallonharjalla mennään myös Avotakan osastolla, jonka on suunnitellut taitava Pihkala -blogin Maija. Uskon, että tämä keittiö on messujen kuvatuimpia! Upeat värit ja tyyli tuo vahvat 70-luvun fibat eikä lainkaan huonolla tavalla. Erilaisten punaisten sävyjen yhdistely on nyt kovasti pinnalla ja täytyy myöntää, että itsekin aloin miettiä, millaisia punaisia yhdistäisin meidän olohuoneen puuterisen vaaleanpunaiseen seinään. Tällainen rustiikin punainen sävy sopisi kauniiti ja miksei ihan viininpunainenkin!

Habitare Havi'sikea habitare 2017Kerroinkin jo aiemmin, että IKEA on tänä vuonna ensimmäistä kertaa Habitaressa. IKEA tekee sisääntulon tyylillä ja näkyvästi, sen verran mielenkiintoinen kokonaisuus on IKEAn osasto messuilla. Trendit niin sävyissä kuin materiaaleissa on vahvasti esillä myös täällä. Tämän syksyn teema #elohuone näkyy ja tuoteuutuudet on tuotu kiinnostavasti. Kyllä IKEA osaa!

ikea habitare 2017habitare 2017 annoHabitare 2017 taitaa jäädä ihmisten mieliin Mujista ja Annon uudesta tulemisesta. Annon uudet tuotteet tulivat myyntiin jo viikko sitten Hobby Halliin ja Hobby Hallin osastolla ne ovat myös Habitaressa myynnissä ja saatavana heti omaan kotiin. Kuhina vohvelipyyhehyllyllä on ollut kova koko messujen ajan. Annon omalla osastolla tuotteet ovat kauniisti esillä ja saavat minutkin himoitsemaan tummanruskeaa samettityynyä!

habitare anno 2017habitare 2017 anno habitare mujiToinen kuhinaa aiheuttanut osasto on ollut japanilainen Muji, joka suunnittelee Suomen valloittamista Pop-up kauppaa pysyvämmänkin ratkaisun avulla. Jo keskiviikkoiltana jonot Mujin kassalle olivat pitkät ja tänään moni tuotteista on jo loppuunmyyty. Huomiselle, eli lauantaille on mahdollisesti odotettavissa vielä uusi kuorma, mutta sen sisällöstä ei ollut ainakaan aiemmin tänään mitään varmuutta. Kuulin, että hintataso on hiukan kalliimpi mihin Euroopan Mujilla asioineet ovat tottuneet, mutta pääasiassa tuotteet ovat varsin kohtuullisen hintaisia. Minunkin piti jotain pientä Mujilta ostaa, nyt kun siihen tuli tilaisuus, mutta isommat ostokset jäivät nyt odottamaan sitä että saamme joskus Helsinkiin oman Muji -myymälän.

Habitare FormarinTuoreen Formarin yrityksen takaa löytyvä Yhdessä -pöytä on tehnyt vaikutuksen messukävijöihin ja herättänyt kovasti kiinnostusta myös lasten kanssa työskentelevien parissa. Pyörivä pöytä onkin täydellinen mm. päiväkodeissa ja kouluissa, joissa pyöreä pöytä tuo ihmiset kotoisasti yhteen. Pöydän ääressä on ollut ihana istahtaa messuilla useampaankin kertaan hetki ja viettää kivoja juttutuokioita!

habitare huoneettrumKirkkonummen oma ylpeys Huone Ett Rum on houkutellut sisustajia ilmakasvien ja niiden tyyliin sopivien tuotteiden avulla. Osastolla on käynyt sen verran kova vilske, että osa tuotteista oli vähissä jo tänään perjantaina, mutta ainakin ilmakasveja onneksi riittää. Lasikupuja, lasipalloja, käsintehtyä keramiikkaa, kastelukannuja ja himoittuja Hawsin messinkisiä sumutinpulloja löytyy kuitenkin vielä, myös Huone Ett Rumin verkkokaupasta!

habitare 2017 hakola

Hakolan tuotteet ovat messuilla upeasti esillä ja kokonaisuutena Hakolan osasto onkin yksi Habitaren kauneimmista ja tyylikkäimmistä ja kyllä, myös trendikkäimmistä! Sametti niin tyynyissä ja verhoissa kuin verhoiluissakin on aivan ehdottomasti tämän kauden kuumin juttu! Koska meidän sohva on vuorattu samettityynyillä, vielä ei ainakaan ole samettiverhoillun sohvan aika, mutta kaikki vaihtoehdot on hyvä pitää mielessä!

Pidin kovasti myös Asun -lehden osastosta, mutta valitettavasti kamerani ei alkanut minkäänlaiseen yhteistyöhön osaston valaistuksen kanssa, joten kuvat jäävät nyt näkemättä. Tuosta osastosta on upeita kuvia kyllä some täynnä, joten törmäät siihen varmasti jossain muualla!

habitare annoHabitare jatkuu omalta osaltani vielä tovin, mutta tämä päivä on kuitenkin viimeinen messupäiväni tälle vuodelle, vaikka messut jatkuvatkin vielä sunnuntaihin saakka. Jos olet suuntaamassa Habitareen viikonloppuna, käy kurkkaamassa ainakin nämä upeat osastot!

//Ihanaa viikonloppua ja mukavaa perjantai-iltaa!

TallennaTallenna

TallennaTallenna

Vastaa