My Favorite Color is October

Joinakin päivinä on helppoa olla syysihminen. Kun aurinko paistaa ja värikkäät lehdet leijailevat maahan, taitaa meistä jokainen tykätä syksystä, ainakin hiukan. Siinä vaiheessa kun vettä sataa kaatamalla kuudetta päivää putkeen, saattaa vannoutuneinkin syysihminen alkaa kaivata mennyttä kesää tai tulevaa talvea. Minä pidän siitä, että vuodenajat näyttävät ja tuntuvat siltä, mitä niiden mielestäni kuuluu ollakin. Niinpä huomaan olevani keväällä kevätihminen, kesällä kesäihminen, nyt syksyllä syksyihminen ja tietysti talvella talvi-ihminen, joulusta nyt puhumattakaan.

Meidän kodin lähistöllä maisemat ovat näin syksyllä oikeastaan parhaimmillaan. Mieleeni ei oikeastaan tule mitään kauniimpaa paikkaa kuin meidän kodin läheisen hiekkatien ympäristö, josta avautuu maisemat keskustaan. Olen jo lapsena asunut keskustan kupeessa ja täytyy sanoa, että se on selvästi oikea paikka asua minulle. Edellinen paikkamme, niin mukava kuin se ympäristönä olikin, poikkesi huomattavasti nykyisestä, sillä ennen asuimme peltojen ja metsän keskellä muutaman kilometrin päässä keskustasta, josta kaupassa käynti vaati etukäteissuunnitelman tai oman auton ja lapset oli kuljetettava harrastuksiin aina autolla. Tässä meidän nykyisessa asuinalueessa nautin ennen kaikkea siitä, että en ole riippuvainen autosta tai julkisista, sillä kun asioille on aika lähteä, riittää, että laittaa tossut jalkaan ja hyppää pyörän päälle tai haukkaa raitista ilmaa kävelyn muodossa kun piipahtaa keskustassa. Vaikka ajatus maalla asumisesta tuntuu idylliseltä, epäilen että aika pian tulisi tarve päästä ihmisten ilmoille ja palvelujen ulottuville.

SyksySyksyTykkään kuitenkin siitä, että luonto on lähellä ja metsään tai pellolle pääsee kävelemään nopeasti. Nyt koiran kanssa ulkoilumaastot ja kauniit maisemat on tietysti vaan korostunut, mutta kyllä meillä ilman koiraakin kiivettiin harva se päivä vesitorninmäelle katselemaan maisemia. Meiltä kotoa keskustaan vie kauniin metsä- ja peltomaiseman läpi kulkeva hiekkatie, jonka varrella vuodenaikojen vaihtuminen näkyy upeasti. Vaikka hiukan lyhyempikin reitti olisi, on nämä tämän reitin maisemat vaan niin ihastuttavat, että tämä on lähes poikkeuksetta reittivalinta kun päivänvalolla ollaan liikkeellä, varsinkin kun toinen reittivaihtoehto vie sorakasojen läpi suuren katutyömaan keskeltä. Vaikka tämä maisemareitti on aivan keskustan kupeessa, näkyy tiellä usein silti pupuja ja oravia; peurojakin toisinaan. Siksipä olen suunnitellut työmatkareittinikin kulkemaan tämän tien kautta.

SyksySyksyPääasiassa ajelen töihin fillarilla, matkaa ei ole kuin vajaa kolme kilometriä. Sen lisäksi, että ulkoilu aamusta virkistää ja kauniiden maisemien läpi ajaminen tuo iloa, pyöräily on myös hyväksi aivoille ja se vähentää stressiä. Jos töissä on ollut stressaava päivä, kummasti pieni hapenotto ulkoilmassa tekee hyvää ennen kotiin tuloa. Vaihdoin työmatkapyörän tänä syksynä sellaiseen lady -malliin, jolla ajellessa tulee maisemiakin katseltua entistä paremmin. Taidan pian esitellä teille uuden, rakkaan fillarini!

SyksySyksyOsa näistä maisemista tulee muuttumaan hyvin merkittävästi lähivuosina, sillä tuonne pellolle, ihan meidän kodin lähelle aletaan rakentaa uutta suurkoulua sekä kerrostaloja. Uusi koulu lapsille on toki positiivinen asia eikä kerrostaloistakaan pitäisi tulla kovin korkeita, joten ihan valoisin mielin uudistuksiin täällä suhtaudutaan. Tämä minulle tärkeä hiekkatie tulee kuitenkin säilymään, mikäli olen uusia suunnitelmia osannut tulkita oikein.

SyksySyksyTämä värikäs näkymä alkaa pian olla jo mennyttä, mutta kyllähän näihin väreihin on helppo rakastua – My favorite color is October!

Vastaa