Erilaisia aamuja

puurokulho2

Se, että lapset lähtevät hiihtoloman viettoon isovanhempien luo, tekee arkiaamuista varsin erilaisia. On ihan eri tilanne huolehtia aamulla itsensä töihin ja hoitaa pari lemmikkiä siinä sivussa kuin kiskoa jälkikasvua sängystä ja hoputtaa muita matkaan niin, että on lopulta itse muista huolehdittuaan myöhässä omista aikatauluista.

Olin jokunen viikko sitten keramiikkaminikurssilla, jossa kokeilin keramiikan tekoa ja sain aikaiseksi yhden kulhon ja mukin. Kulho on päässyt nyt aamupuurokulhokseni ja siihen se sopiikin aika kivasti tyyliltään. Muki taitaa päästä pieneksi kukka- tai yrttiruukuksi. Keramiikan teko oli kyllä tosi mukavaa, tekisi mieli päästä kokeilemaan vähän lisääkin niin, että ehtisi keskittyä hiukan enemmän ideointiin. Tämän kokeilun lopputulokseen olen aivan tyytyväinen ja jotain tällaista rosoista ja simppeliä oli mielessäkin saada aikaan!

puurokulho1

Muulloin kuin aamuisin tästä erilaisesta arjesta ei olekaan juuri ehtinyt nauttia, sillä päivät on täynnä menoja ja ohjelmaa. Jotenkin kummasti sitä on tullut kasattua menoja jos jonkinlaisia tähän lapsivapaaseen viikkoon. No, pysyypähän mieli virkeänä kun on tekemistä!

 

Vastaa